Kirjallinen suunnistaja

kirjan rajat ylittävää kirjallisuutta

Muistiinpanoja kirjallisilta löytöretkiltä. Tuulen vietävänä, mutta päättäväisesti matkalla tuntemattomille maille. Teosesittelyjä ja ajatuksia interaktiivisesta kirjallisuudesta. Tilaa lokiotsikot tuoreeltaan:

Ohoi, laiva lähtee!

Tervetuloa tutkimusretkelle nro 1. Tarkoituksena on muokata jo olemassa oleva käsikirjoitus syväkirjaksi. Syväkirja on Kustannusyhtiö Kirjalabyrintin digitaalinen kirjakonsepti. Epäilemättä se avaa mahdollisuuden monille toteutuksille, mutta jotta jotain valmistuisi, on pakko rajata mahdollisuuksien käyttöä. Jää nähtäväksi, onnistunko siinä.

Ihan pyörää tässä ei uudelleen tarvitse keksiä, sillä perinteinen romaani on valittu lähtökohdaksi. Syväkirja on romaanimuodon syventämistä – tai ainakin näin sen ymmärrän tällä hetkellä. Aion kahlata läpi erilaisia teoksia, toteutuksia ja ilmiöitä, joista voi olla hyötyä sen luonteen hahmottamisessa. Potentiaalisia kohteita on itse asiassa runsaasti, joten heti ei karahdeta matalikkoon. Tämän ohessa pyrin sitten edistämään omaa käsikirjoitustani ja raportoimaan siitä.

Ikää minulla on pian 37 vuotta, ja "kirjallinen urani" on jo vuosia pitkä, vaikka mitään mainitsemisen arvoista ei ole julkaistu. Ehkä kerron jotain myös harjoitustöistä (sillä sellaisena seitsemää romaanikäsikirjoitusta pidän), virheistä ja vastoinkäymisistä, jotka ovat olleet ihmeellisen mielekkäitä. Menneet käsikirjoitukset, jotka olen järjestäen tuominnut olemattomuuteen, saavat sinne myös jäädä. Niissä käytetty raakamateriaali saattaa kuitenkin kokea vielä uuden elämän, jahka löydän kaikelle sopivan uuden muodon. Uusi muoto on ylipäänsäkin elinehto kirjoittamiselle.

Tiedän, että saatan kuulostaa digi-höyrähtäneeltä, mutta kirjallisuudessa on koittanut uusi aikakausi. Se on iso juttu! Tuntuu, ettei kovin moni ole vielä siihen herännyt, varsinkaan suomenkielellä. Kirjailijoiden, kustantajien ja kirjakauppiaiden tassut ovat vielä tukevasti menneisyydessä, ja lukijat ovat kovin kiintyneitä konkreettiseen kirjahyllyynsä. Mutta kirjoittajana perinteinen kirjamuoto ei tyydytä minua. Se polku on tallattu jo tasaiseksi ja tuskin mitään uutta on enää tehtävissä. Miksi tekisin jotain, mitä on tehty jo vuosisatoja? Muodon tulee olla uusi, se on minun mottoni.

Tästä (ja toisestakin syystä) olen kirjallinen löytöretkeilijä. Viitoitettujen ja kartalla näkyvien reittien sijaan minua kutsuu viidakko, aavikko tahi umpihanki. Koska minulla ei ole mitään menetettävää, vaan päinvastoin paljon löytämistä, otan riskin, etten saa mitään ehyttä koskaan valmiiksi. Ammennan iloa radikaalisuudesta jo periaatteellisena yrityksenä – tuntien samalla suurta kunnioitusta kirjallisuuden klassikoita kohtaan, jollaisiin saavutuksiin hyperlinkittynyt mieleni ei koskaan voi yltää.

Kirjalabyrintti ehti ehdottaa minulle yhteistyötä kaksi kertaa ennen tätä kevättä. Ensimmäisen kerran jo ennen perustamistaan ja toisen kerran viime syksynä. Jälkimmäisellä kerralla tunsin suurta pettymystä uusimpaan käsikirjoitukseeni, joka – vaikka rikkookin ankarasti lineaarista ajankulkua ja kausaalista tarinanrakentamista vastaan – näytti erehdyttävästi perinteiseltä romaanilta. Historiallinen romaani on minun lajini. Ehkä juuri siksi myös muoto pyrkii noudattelemaan perinteitä. Päättelin, että minun on muutettava rakennustapaa. Kasvoin tähän toteamukseen hyvin nopeasti. Minun oli löydettävä uusi muoto, joka palvelisi parhaiten raakamateriaaliani ja kirjoitustapaani. Samalla heräsi viisi kysymystä:

1. Voiko "kirja" olla muotona uusi?

2. Osaanko tai tiedänkö tarpeeksi voidakseni kuvitella "kirjan" uudelleen? (Tai: Vaatiiko se neroutta?)

3. Miten muuttaa pilvilinna tiilitaloksi, joka todella on ja pysyy pystyssä?

Loput kaksi kysymystä jääkööt toistaiseksi salaisuudeksi.

Syväkirja on minulle ratkaisu ongelmaan. Käsitteenä, yhtenä sanana, se luo vaikutelman eheydestä. Siitä saa myös kiinni suhteellisen helposti ajattelemalla, että horisontaalin tason lisäksi kirjalla on vertikaalinen taso. Syväkirja voi olla paljon muutakin, kuten vuorovaikutteisuutta ja pelinkaltaisia elementtejä, mutta lienee parasta ymmärtää ensin perustaso. Sen jälkeen voi kokeilla haastavampia elementtejä ja mutkikkaampia rakenteita.

En siis aloita täysin tyhjältä pöydältä. Kohdekäsikirjoitus, Valveunta, on kirjoitettu marraskuun 2010 ja huhtikuun 2011 välisenä aikana. Sen valmistumisesta on kulunut jo vuosi. Toivon, että tässä välissä olisin onnistunut saavuttamaan edes hitusen objektiivisuutta sitä kohtaan, sillä se on muokkaamisen edellytys.