Muistiinpanoja kirjallisilta löytöretkiltä. Tuulen vietävänä, mutta päättäväisesti matkalla tuntemattomille maille. Teosesittelyjä ja ajatuksia interaktiivisesta kirjallisuudesta.

Haetko interaktiivista luettavaa? Selaa linkkipankin valikoimaa
    Tilaa lokiotsikot RSS-syötteenä, sähköpostiisi tai Twitteriin

IFComp 2016 – tutustu uutuusteoksiin ja äänestä!

Vuoden suuri interaktiivisen fiktion kirjoituskilpailu IFComp on käynnissä. Äänestysaika alkoi eilen, ja päätin tänä vuonna ottaa haasteen vastaan. Teokset arvioidaan asteikolla 1-10 ja arvostelu on annettava vähintään viidelle, jotta äänestys otettaisiin huomioon. Kilpailuun on ilmoittautunut reilut 50 teosta. Äänestysaikaa on 15.11.2016 asti. Kutsun mukaan kaikki lokikirjan seuraajat! Äänestäminen antaa suuntaa ja aikataulun tutustua uutuusteoksiin. Kiitos ja mahtavaa, jos jätät oman arviosi (tai linkin muualla olevaan arvosteluun) ja suosituksesi lokikirjan kommentteihin.

IFComp on järjestetty vuodesta 1995 lähtien. Alkujaan se keskittyi tekstiseikkailuihin, mutta nykyään vaatimuksia muodolle tai formaatille ei ole. Teokset eivät ole yleensä kovin pitkiä, sillä äänet tulee antaa kahden tunnin tutustumisen jälkeen. Toisin kuin toisessa suuressa kilpailussa XYZZY, jossa kaikki vuoden aikana ilmestyneet (englanninkieliset) teokset ovat automaattisesti mukana, IFCompin teokset ovat ennen ilmestymättömiä ja ne on ilmoitettu kilpailuun erikseen.