Muistiinpanoja kirjallisilta löytöretkiltä. Tuulen vietävänä, mutta päättäväisesti matkalla tuntemattomille maille. Teosesittelyjä ja ajatuksia interaktiivisesta kirjallisuudesta.

Haetko interaktiivista luettavaa? Selaa linkkipankin valikoimaa
    Tilaa lokiotsikot RSS-syötteenä, sähköpostiisi tai Twitteriin

Valveunta syväkirjaksi: Henkilöt

Jottei aivan unohtuisi, olemme tutkimusretkellä, jonka tarkoitus on muokata käsikirjoituksestani Valveunta syväkirja. Syväkirja on Kirjalabyrintin digitaalinen kirjakonsepti. Rantaudumme pian ensimmäiselle saarelle. Saaren nimi on "Henkilöt". Haaste: kuinka syventää romaanin henkilöitä kaunokirjallisesti mielekkäällä tavalla ja kuinka punoa lisämateriaalit kokonaisuuden osaksi?

Valveunessa esiintyy kymmeniä, kenties satakin henkilöä ja ryhmää. En ole koskaan laskenut heitä. Kuitenkin suhteellisen harvoja mainitaan nimeltä, eikä voi odottaa, että lukijan mieleen jäisi heistä puoliakaan. Valveunta on varmaankin ihan tavallinen romaani, mitä henkilöiden määrään tulee. Joskus olen kuitenkin ajatellut, että minulla on tapana ripotella heitä mukaan liikaa.

Mutta realismin hengessä todettakoon, että itse kunkin elämässä esiintyy ihmisiä kuin kärpäsiä. Jos on sosiaalista tyyppiä, saattaa olla niin kova surina ympärillä, että hukuttaa omankin äänensä. Sosiaalisuushan on sellainen peilisali. Toisissa ihmisissä näkee sen toisen ihmisen lisäksi itsensä ja joskus voi käydä niin, ettei oikein erota niitä. Siitähän se "pata kattilaa soimaa" -sanontakin juontaa juurensa.

Valveunessa on kyse ihmisistä, toisista ja itsestä (päähenkilön itsestä, joka on samalla kertoja). Perusasetelma on hyvin selkeä: yksilö ja toisia yksilöitä ja ryhmiä. Jos Valveunessa olisi vähemmän henkilöitä, moni päähenkilön kannalta olennainen asia jäisi näkymättömiin. On tosiasia, että nytkään kaikki ei ole näkyvissä, vaikka olen yrittänyt parhaani. Karsinta olennaisen ja vähemmän olennaisen välillä on ollut raju: päähenkilön koko elämä on leikattu palasiksi, joista varsinainen käsikirjoitus on sitten koottu. Se on siis eräänlainen kollaasi. Kirjoittaminen on ollut sommittelutyötä.

Olen nauttinut tästä sommittelutyöstä. Se on vähän samanlaista kuin leikkaisi lehdistä leikkeitä ja liimaisi ne albumiin, jossa on tietty teema, tai tekisi tilkkutäkkiä, jossa jokainen tilkku on uniikki mutta yhteensopiva. Tällainen leiketyöskentely voisi levitä melkein loputtomiin, ja vaikka leikkeitä olisikin tietty rajallinen määrä, niiden erilaisia yhdistelymahdollisuuksia on useita.

Henkilötkin ovat leikkeitä tai osia leikkeistä. Leikkeeseen ei koskaan saa kokonaista ihmistä, vaan vain kuvan hänestä tietyllä hetkellä. Kuvan taakse jää paljon. Osaksi tästä syystä Kirjalabyrintin syväkirja-konsepti vetoaa minuun. Se antaa mahdollisuuden syventää henkilöitä ilman päätekstin (tai leikkeiden) pidentämistä. "Taiteellinen tulkinta ja ilmaisu", jota sommittelu jotakuinkin tarkoittaa, säilyy, sitä ei tarvitse turmella.

Henkilöitä syventävä lisämateriaali voi tosin tarkoittaa lisää leikkeitä, mutta lisämateriaali on – jos pysytään tekstiilivertauksissa – vähän kuin tyynynpäällinen peiton rinnalla. Syntyy siis kokonaisuus, jossa on puoli-itsenäisiä keskenään yhteen sopivia osia. Jotain tällaista minulla on nyt Valveunen osalta mielessä: lisäosia, jotka täydentävät kokonaisuutta. Ensimmäiseksi, jos ei aivan ainoaksi, lisäosalajiksi ajattelin juuri henkilöitä.

Syväkirja ihanteellisimmillaan on varmaankin täysin yhtenäinen teos. Valveunen pohjana oleva käsikirjoitus ei taivu aivan sellaiseksi, johtuen siitä, ettei sitä ole alunperin kirjoitettu syväkirja-konsepti mielessä. Varsinaista juonta Valveunessa ei ole, eikä se ole perinteisellä tavalla tarina, mutta se on kuitenkin perinteinen kaksiulotteinen teksti. Otan projektin kuitenkin siltä kannalta, että se on alkusoitto ja kokeilu. Myös kokeilu siitä, kuinka syventäminen toimii pelkän tekstin varassa.

Olen aiemmin hehkuttanut pelejä (ja tulen jatkamaan sitä), joissa visuaalisuus ja äänimaailma on keskeisessä osassa, ja haukkunut tekstiin perustuvia interaktiivisia fiktioita. Enkö muka itse ole tekemässä juuri tekstiin perustuvaa interaktiivisuutta? No, tuosta interaktiivisuuden määrästä en ensinnäkään vielä tiedä ja toiseksi en ole tekemässä peliä, mihin nuo interaktiiviset fiktiot usein pyrkivät. Tulen vetämään niitä esiin myöhemmin tässä blogissa. Voi olla, että tässäkin ilmenee peilivaikutus ja sanonta pätee: soimaan toteutuksia, jotka ovat eniten sukua omalleni. Joten katsotaan.