Muistiinpanoja kirjallisilta löytöretkiltä. Tuulen vietävänä, mutta päättäväisesti matkalla tuntemattomille maille. Teosesittelyjä ja ajatuksia interaktiivisesta kirjallisuudesta.

Haetko interaktiivista luettavaa? Selaa linkkipankin valikoimaa
    Tilaa lokiotsikot RSS-syötteenä, sähköpostiisi tai Twitteriin

Mihin multimediateokset katosivat?

Selailin 96-vuoden Mikrobitti-lehtiä. Ei, en ole nörtti enkä kyseisen lehden tilaaja, mutta tuon ajan lehdillä on jo historiallista arvoa. Monimediainen ja vuorovaikutteinen kirjallisuus oli sitä päivää. Eikö se enää ole tätä päivää vai mitä multimediateoksille oikein on tapahtunut?

Multimedia oli 90-luvulla kova sana. Laitteistot olivat kehittyneet, ja grafiikka, äänet ja vuorovaikutteisuus olivat nousseet uudelle tasolle. CD-ROM-levylle mahtui isompikin teos, ja tieto- ja lastenkirjallisuutta sovitettiin cd-muotoon innokkaasti.

Mitä suuret edellä, sitä pienet perässä – myös taantumuksessa

Vuoden 96 ensimmäisessä Mikrobitissä esitellyt teokset ovat englanninkielisiä, mutta mainitaan pari suomenkielistäkin, joista kaksi on lapsille suunnattuja, Pete Pilotti & Pontiac ja Muumit piilosilla, sekä yksi tietokirjallisuutta, Virtuaalijääkärit. Lehdessä siteerataan WSOY:n silloista varatoimitusjohtajaa, joka kertoo kustantamon kokeilevan "erilaisia tapoja lähestyä multimediaa" ja sanoo Suomen olevan "kaksi vuotta ajasta jäljessä CD-ROM-kustantamisessa".

CD-Facta 2000

CD-Facta 2000:n päävalikko oli näinkin taiteellinen. WSOY:n CD-Facta 1994 oli tiettävästi ensimmäinen suomenkielinen CD-ROM-tietokirja.

Riippuu tietenkin mihin verrataan, mutta tällä hetkellä Suomessa ollaan digitaalisessa kirjallisuudessa jäljessä enemmän kuin kaksi vuotta. WSOY ei enää liehuta lippua suomalaisjoukon kärjessä. CD-ROM:ien voi sanoa olevan haudattu. Kirjastosta niitä voi vielä jäänteinä löytää, mutta ne eivät välttämättä toimi uudemmissa käyttöjärjestelmissä. Nyt monista uusista tietokoneista puuttuu CD/DVD-asemakin tyystin. Multimediateokset pitäisi julkaista ladattavassa muodossa.

Internet tuli ja söi

Selvä se, internet on se "paha", joka julisti tuomion multimediateoksille. Tai ei yksin internet, vaan Wikipedia ja ne monet tahot, jotka markkinointimielessä tai muun rahoituksen turvin tai vapaan ja kaikille avoimen tiedon puolesta, ovat tuottaneet kuvin, äänin ja vuorovaikutteisin elementein rikastettuja sivustoja. Tilannehan on vielä tästä kehittymään päin HTML5:n ansiosta.

Ennen kaikkea nämä sivustot ovat kävijälle ilmaisia. Tietokirjoja ei kannata enää painaa paperille, saati että kannattaisi tehdä työläitä ja kalliita multimediatoteutuksia siinä toivossa, että saa sijoittamansa takaisin. Suomessa suomenkielellä et tule saamaan. Taide- ja valokuvakirjat ovat paperilla kuolemassa sukupuuttoon, eikä digitaalisesti ole olemassa käypää kaupallista formaattia.

Enää ei edes puhuta multimediakirjoista

Tablet-tietokoneiden ja älypuhelinten myötä lapsille suunnattuja vuorovaikutteisia kirjoja on kuitenkin ilmestynyt. Ne ovat kirja-appeja, applikaatioita, ohjelmia. Kosketusnäyttö on tuonut niihin oman ulottuvuuden. Suomenkielellä ei ole ilmestynyt paljon; odotus kohdistuu suuriin toimijoihin, joilla olisi resurssit tavoittaa suuri yleisö. Mutta ketään suurta ei tunnu kiinnostavan edelläkävijän rooli. Peränpitäjällä riski pysyy pienenä.

Maailma on muuttunut. Multimedia on voimissaan, mutta multimediateokset isolla T:llä eivät. Voiko verkkosivustoa kutsua teokseksi? Ehkäpä, mutta emme voi omistaa sitä emmekä antaa rahallista tukea sellaisten tuottamiseen ostamalla niitä. Multimediateos ei enää ole itsessään arvokas eikä itsenäinen. Se on valjastettu markkinointi- tai lisämateriaaliksi (tai se on tuotettu kirkasotsaisten harrastajien voimin), ja siksi myös odotamme sen olevan ilmaista.

Multimediateoksella isolla T:llä ei ole elinmahdollisuuksia, se on melkein mahdottomuus. Minä toivon, että asia olisi toisin. Kaunokirjallisuudessa se voi olla.