Muistiinpanoja kirjallisilta löytöretkiltä. Tuulen vietävänä, mutta päättäväisesti matkalla tuntemattomille maille. Teosesittelyjä ja ajatuksia interaktiivisesta kirjallisuudesta.

Haetko interaktiivista luettavaa? Selaa linkkipankin valikoimaa
    Tilaa lokiotsikot RSS-syötteenä, sähköpostiisi tai Twitteriin

Hypertekstikirjallisuus osa 4: Ted Nelsonin syvä elektroninen kirjallisuus

Hypertekstikirjallisuutta todella ymmärtääkseen täytyy ehkä mennä sen juurille. Juuret ovat erään Ted Nelsonin 1960-luvulla syntyneissä tarkkaavaisuushäiriöisissä ajatuksissa. Sanat "hyperteksti" ja "hypermedia", kuten virtuaalisuuskin, ovat juuri Nelsonin keksimiä. Mutta hyperteksti, jonka tänä päivänä tunnemme ennen kaikkea internetistä, ei vastaa Nelsonin alkuperäistä ideaa. Se on yksinkertaistus, se on rampa. Tässäkö syy, miksi hypertekstikirjallisuus "ei jotenkin toimi" tai tuo mitään todella uutta? Hyperteksti on ymmärretty rajoittuneesti, se on ymmärretty suorastaan väärin.

Nelsonin kirjan Literary Machines (versio 87.1) luettuani olen yhä enemmän sitä mieltä, että jokin on todellakin pielessä hypertekstissä sellaisena kuin se nykyään yleensä mielletään. World Wide Web on alkanut tuntua minusta kehnolta kompromissilta, mutta puolustan sitä kuitenkin, sillä WWW sentään toimii, meillä sentään on jonkinlainen globaali verkko. Nelsonin vaihtoehto, Xanadu, sen sijaan näyttää kaikenkattavuutensa vuoksi pahasti ikuisuusprojektilta. Nelson kritisoi HTML-kieltä, mutta haluaisin keskittyä ajatukseen, että nelsonilaisia ideoita voitaisiin tuoda siihen lisää ja että pikku hiljaa myös käsitystä hypertekstistä voitaisiin laajentaa. Peliä ei ole menetetty, kehitystä on vain myöhäistetty.

Paperista suoraan virtuaaliseen paperivankilaan

Nelsonin kapinallisuutta henkivä kritiikki ulottuu moniin asioihin – enkä aio mennä tässä niihin tai esitellä Nelsonin vaihtoehtoista mallia sinänsä – mutta pääkohta kirjallisuuden kannalta on se, että digitaalinen kirjallisuus sortuu paperijäljittelyyn ja hierarkkisuuteen. Nelson ymmärtää sanan kirjallisuus laajasti, mutta tässä meitä tietenkin kiinnostaa lähinnä kaunokirjallinen sovellettavuus.

Ja tottahan se on, silmänsä avanneella suorastaan järkyttävällä tavalla. Ensinnäkin digitaalisen tekstinkäsittelyn lähtökohdaksi on valittu "paperi": yksiulotteinen ja lineaarinen käsitys tekstistä. Oletus on pitkään ollut, että tekstitiedosto tulee voida tulostaa paperille. Tämän vuoksi olemme paperin vankeja virtuaalisessakin ympäristössä. Yksinkertaisetkaan hyperlinkit eivät tunnu istuvan tekstidokumentteihin, sillä perusta on väärä.

Mitä olemme menettäneet? Paljon! Kahden, kenties kolmenkin ulottuvuuden sijaan kirjoittajalla on käytettävissään vain yksi.

Vaihtoehto joka on aina ollut, mutta vasta sarastaa

Aito digitaalinen kirjallisuus – olen suhteellisen vakuuttunut siitä – on jotain Nelsonin ajatuksia soveltavaa ja myötäilevää. Se on jotain syvempää kuin nykyisenlainen EPUB-muotoinen e-kirja. En ole kuitenkaan lukenut Nelsonin puhuvan juurikaan kaunokirjallisista sovelluksista, vaan vain viittaavan niiden mahdollisuuteen, enkä näekään mitään suoraan sovellettavissa olevaa. Nelsonin malli palvelee ennen kaikkea tietoon keskittyviä sisältöjä.

Nelsonin mukaan kirjallisuus on luonteeltaan lainaavaa, rinnakkaista ja vertailevaa. Kirjallisuuden luonteen mukaisesti Xanadun ominaisuuksiin kuuluu kaksisuuntainen yhdysside lainauksen ja alkuperäisen tekstin välillä, dynaamisuus, kommentoitavuus sekä tekstin aiemmat versiot. Tämä ei suoraan päde kaunokirjallisuuteen kuin joissain tapauksissa ja tekstin kirjoitus- ja muokkausvaiheessa. Lopullinen kaunokirjallinen teos on sulkeutunut maailma, se on ehjä ja itseensä viittaava. On selvää, että lainaamista, rinnastamista ja kommentointia on sovellettava kaunokirjallisuudessa hieman toisin, luovasti.

Humanistit, ottakaa hyperteksti haltuunne!

Luonteeltaan humanistina Nelson on outo lintu teknisesti ajattelevien tietokoneihmisten joukossa. Runoilija ja filosofi eksyi opiskeluaikoinaan tietokonekurssille ja on siitä lähtien, viidenkymmenen vuoden ajan, pyrkinyt muuttamaan suuntaa, johon hän itse tuli kehityksen sysänneeksi – väärinymmärrettynä, tietysti. Hieman katkeran oloista mutta kuitenkin voimissaan olevaa Nelsonia voi kuunnella useilla Youtube-videoilla. Computers for Cynics (eräänlainen luentosarja) voi muuttaa käsityksiä, jotka turhaan vieroittavat humanistia tietokoneista ja estävät sisältöä rikastuttavien digitaalisten mahdollisuuksien hyödyntämistä.

I hope, that in our archives and historical filings of the future, we do not allow the techie traditions of hierarchy and false regularity to be superimposed to the teeming, fantastic disorderlyness of human life. - Ted Nelson -
blog comments powered by Disqus