Kirjallinen suunnistaja

kirjan rajat ylittävää kirjallisuutta

Muistiinpanoja kirjallisilta löytöretkiltä. Tuulen vietävänä, mutta päättäväisesti matkalla tuntemattomille maille. Teosesittelyjä ja ajatuksia interaktiivisesta kirjallisuudesta. Tilaa lokiotsikot tuoreeltaan:

Hakkeria tarvitaan: etäohjausta tekstiparserin kautta

Code 7 on "uuden sukupolven tekstiseikkailuksi" tituleerattu varsin mielenkiintoinen tuotanto. Tällä hetkellä sille haetaan joukkorahoitusta Kickstarterin kautta. Saatavilla on johdantona ja demona toimiva Epidosodi 0, josta saa hyvän käsityksen teoksen luonteesta. Käyttöliittymä on hienoinen sillisalaatti, mutta jännittävä sinänsä. Ääninäyttely on keskeisessä osassa.

Code 7

Code 7:ssä ollaan tultu tutkimaan selittämättömästi autioitunutta avaruusasemaa, mutta jääty samalla loukkoon. Tehtävänä on etäohjata tietokoneen kautta toista henkilöä. Hakkeroimalla avataan ovia ja puututaan muutenkin aseman talotekniikkaan sekä murretaan sähköpostin ja tietokannan suojauksia. Samalla aseman tapahtumat alkavat paljastua. Code 7 etenee uusien henkilöiden kautta: jokaisessa episodissa on määrä paljastua ainakin yksi.

Hämmentävää mutta helppoa

Code 7:ssä tuntuu olevan paljon tekeillä. Toiminnallisuus on jaettu useampiin osiin ja näkymiin. Koin käyttöliittymän hieman sekavana, mutta löysin kyllä tieni siinä. Tekstiin perustuvat komennot ja teoksessa navigointi on mielestäni tehty ihan oivaltavasti. Mitä parserin käyttöön ja käskyihin tulee, on se suorastaan naurettavan helppoa. Parserissa on ennakoiva tekstinsyöttö, dialogit tapahtuvat valitsemalla valmiista repliikeistä ja suunnistaminen perustuu kartalla näkyville huonekoodeille, ei ilmansuunnille.

Code 7: view

Vasemmalla alhaalla videoyhteys työkaveri Samiin. Samin repliikit tulevat sekä kirjoitettuna että puhuttuna, mutta itsellä on käytettävissä ainoastaan tekstiparseri kommunikointiin. Samia käsketään sekä tutkimaan kohteita että liikkumaan. Tässä kuunnellaan kadonneen kapteenin lokimerkintöjä. Oikealla näkyy kartta – Samin sijainti valkoisena pallona – ja sen alapuolella käsillä oleva tehtävä.

Multimedia maksaa

Multimedia on Code 7:ssä keskeistä, ja rahoitusta kerätäänkin erityisesti ääninäyttelijöitä varten. En pitänyt kauheasti välkkyvistä grafiikkaelementeistä, joilla on haettu dynaamisuuden ja vanhan viallisen tietokoneen/monitorin tuntua. Onneksi asetuksista voi valita epilepsiaystävällisemmän esitystavan.

Hankkeen takana on studio Goodwolf. Sitä vetää saksalaisduo Zein & Kevin, joilla on taustaa pelituotannoista. Joukkorahoitustavoite on suhteellisen vaatimaton 15 000 €. Se tuntuu sopivalta interaktiiviselle fiktiolle, mutta ei mitenkään helpolta saavuttaa. Pistin oman kolikkoni keräyslippaaseen, koska haluan nähdä Code 7:n valmiina ja muutenkin tukea interaktiivisen fiktion kaupallista kehitystä.

Kaipaako tekstiseikkailu uudistamista?

Code 7 toi mieleeni 2012 ilmestyneen Cypherin, joka niin ikään lupasi tuoda tekstiseikkailut nykyaikaan. Siinä multimedian käyttö on hillitympää ja samalla korkeammalla tasolla. Cypherin lukunäkymässä on selkeä tekstialue eikä muita näkymiä ole. Parserin käyttö vastaa siinä perinteisiä tekstiseikkailuja turhautumisineen. Cypheriin verrattuna Code 7 on erikoinen ja oikeasti innovatiivinen. Tuntuu silti, että käyttöliittymää pitäisi ajatella uudelleen ja järjestää elementit selkeämmin.

Saatavuus

Code 7:n ensimmäinen episodi on ladattavissa ilmaiseksi Windows-, macOS- ja Linux-käyttöjärjestelmille.