Kirjallinen suunnistaja

kirjan rajat ylittävää kirjallisuutta

Muistiinpanoja kirjallisilta löytöretkiltä. Tuulen vietävänä, mutta päättäväisesti matkalla tuntemattomille maille. Teosesittelyjä ja ajatuksia interaktiivisesta kirjallisuudesta. Tilaa lokiotsikot tuoreeltaan:

IFComp 2020 -satoa: Ascension of Limbs – parseriperustainen simulaatio riivatusta antiikkiliikkeestä

Parseriteos Ascension of Limbs nappasi huomioni kilpailuteosten joukossa oudolla nimellään. Se kuulosti jotenkin keskiaikaiselta ja surrealistiselta. Teoksen genremääritelmä kauhu-simulaatio ei houkutellut, mutta antiikkiliikkeen pyörittäminen potentiaalisesti kyllä. Kyse on mekaanisesta, satunnaisuudelle perustuvasta pelistä, jossa on löyhä tarinallinen juoni tai ainakin kehyskertomus. Omasta antiikkiliikkeestä löytyy yhä uusia nurkkia koluttavaksi ja siellä on paljon löydettävää, mutta luullakseni en päässyt kahdessa tunnissa kovin pitkälle pelin salaisuuksien selvittämisessä. Ascension of Limbsissä on mielenkiintoinen askel askeleelta tapahtuva perehdytys, tarinallinen sisäänajo, joka avaa pikkuhiljaa uutta toiminnallisuutta samalla selittäen sen. Teoksen kiinnostavuutta voi lisätä myös, että sen tekijä on suomalainen AKheon.

Ascension of Limbs

AKheon on osallistunut IFCompiin myös viime vuonna. Silloin teos jäi sijalle 66, mutta tänä vuonna voisi ennustaa reipasta nousua. AKheonilla on YouTube-kanava, jolla hän julkaisee videoita toimintapelien bugeista. Niissä on kieltämättä oma estetiikkansa: bugi tekee pelin todellisuuteen ikään kuin surrealistisen repeämän. Ascension of Limbskin on oikeastaan maagista realismia. Tarinalla on realistiset puitteet, mutta aika ajoin esiin putkahtelevat taika- tai okkultistiset esineet ja kaupan ylle lankeavat kiroukset tekevät siitä fantasiaa.

Kehyskertomuksen mukaan pelaaja on joko ostanut tai perinyt antiikkikaupan kaikkine sisältöineen jostain puoliautiolta syrjäseudulta. Siivottavaa ja löydettävää kaupan pimeistä nurkista riittää. Tuntuu kuin kauppa laajenisi uusien huoneiden löytämisen myötä loputtomiin. Kaupan kätköistä paljastuu paitsi tavallisia myytäviä tavaroita myös salaperäisiä esineitä, joiden tunnistamiseen tarvitsee selvänäkijää. Selvänäkijä onkin tavallaan pelaajan paras ystävä kertoessaan sekä esineiden edut että vaarat.

Ascension of Limbs: beginning
Jos pelitavaksi valitsee alussa Story-mode, saa perehdytyksen pelin mekaniikkaan ja pääsee lukemaan kehyskertomuksen omilla mausteilla. Arcade-moden valitseminen heittää suoraan syvään päähän.

Mutta pelissä simuloidaan kaupankäyntiä eikä vain pengota nurkkia. Asiakasvirta ei ole suuren suuri, ja tekee tiukkaa maksaa aika ajoin perittävä vuokra. Ascension of Limbs on vuoroperustainen. Jokainen toiminto siirtää pelin kelloa aina yhdellä päivällä eteenpäin. Jotkin tapahtumat ovat sidottuja kelloon, esimerkiksi tavaratalon valikoiman vaihtuminen, kirouksen kesto tai juuri vuokran periminen.

Ensimmäinen pelituntini oli yhtä kärvistelyä. En löytänyt myytäviä esineitä nimeksikään ja asiakasvirta oli heikkoa, vaikka antiikkiliikkeeni maine oli hyvä. Jouduin sulkemaan liikkeen, koska kassa meni miinukselle. Toinen pelitunti sen sen sijaan sujui mukavasti, tavaraa kertyi ja asiakkaita riitti, ja juuri kun kaksi pelituntia oli täyttymässä, peli julisti minut voittajaksi sillä perusteella, että olin kerännyt niin paljon rahaa! Voitokkuus ei johtunut siitä, että olisin pelannut paremmin, vaan päättelin, että kyse oli silkasta tuurista. Siis satunnaisuudesta.

Ascension of Limbs: regular customer
Vakituiset asiakkaat ovat bisneksen aa ja oo. He käyvät kaupassa säännöllisesti ostamassa jotain. Käytettävissä olevat toiminnot – verbit ja niiden kohteet – ovat aina esillä, eikä parseriin tarvitse keksiä mitään omaa ja ihmeellistä. "Search store" ja "talk seer" olivat ahkerassa käytössä. Pelin toiminnoista löytyy muun muassa poliisille soittaminen ja lainan hakeminen.

Omassa kokemuksessani juuri satunnaisuus oli pelin Akilleen kantapää. Silkan epäonnen takia olisin voinut hylätä sen jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen. Mielenkiintoisten tavaroiden löytäminen ei aivan jaksanut kantaa päivästä toiseen toistuvien rutiinien puuduttaessa ja huonon onnen kurittaessa liiketoimintaa. Puuduttavaksi peli tosiaan kävi, koska käytettävissä on sama toimintapatteri päivästä toiseen. Ascension of Limbs ei ole seikkailupeli, jossa maisemat ja tehtävät vaihtuvat – se on kauppasimulaatio. Vaikka satunnaisia tapahtumia tipahteli virkistykseksi, koin ne voittopuolisesti negatiivisina: kirousvaikutus vahvistui, oma mielenterveys järkkyi, kaupan kätköistä löytyi pelkkää romua, asiakkaat kaikkosivat tai olivat vaikeita, selvänäkijäkin pisti välit poikki. Ja pelissä olisi kaiken lisäksi pitänyt ryhtyä murhaamaan.

Ascension of Limbs: Tulus
Uniikeille taikaesineille "puhumalla" saa selville niiden toiveen. Vastineeksi salaisesta tiedosta esine voi vaatia vaikkapa murhaamista.

Ascension of Limbsissä on kolme erilaista voitokasta loppua. Kutakin voi tavoitella oman halunsa mukaan; voi keskittyä rahan tai oivallusten hankintaan tai uniikkien esineiden löytämiseen ja esillepanoon. Tavoiteltavissa on myös 12 erilaista saavutusta. Kenties häpeällisesti onnistuin haalimaan niistä vain kolme.

Ascension of Limbs on erikoinen ja kehittynyt sovitus Inform-tekstiseikkailualustalle. Tämä ja lukuisat yksityiskohdat – olkoonkin että kaavamaiset – ansaitsevat kunniamaininnan. Ascension of Limbs on kuin jännä mekaaninen lelurasia, jonka kampea kääntämällä saa eteensä aina uuden asetelman. Ehkä se vain tuotti minulle liikaa pahaa mieltä iloitakseni sen tarjonnasta. Kirjallisesti kuvailut olivat rikkaita, enkä muuten törmännyt yhteenkään bugiin.