Kirjallinen suunnistaja

kirjan rajat ylittävää kirjallisuutta

Muistiinpanoja kirjallisilta löytöretkiltä. Tuulen vietävänä, mutta päättäväisesti matkalla tuntemattomille maille. Teosesittelyjä ja ajatuksia interaktiivisesta kirjallisuudesta. Tilaa lokiotsikot tuoreeltaan:

Kuusi yritystä kuvitella kirja uudelleen

Vuonna 2008 Penguin Books julkaisi verkkokirjallisuuskokeilun We Tell Stories. Projektin tarkoituksena oli keksiä uusia tarinankerronnan tapoja. Se sai suhteellisen paljon huomiota ja kiitosta – ja lukijoita. Kuuden viikon aikana ilmestyi kuusi kuuden eri kirjailijan kirjoittamaa tarinaa. Kukin tarina perustuu löyhästi johonkin klassikkoromaaniin. We Tell Stories on läpileikkaus verkkoympäristön kirjallisuudelle tarjoamista mahdollisuuksista. Tarinat on toteutettu eri tavoin, ja ne vastaavat pituudeltaan ja sisällöltään lyhyitä novelleja.

Tarinat ovat yhä luettavissa, mutta kahdessa idea perustuu siinä määrin reaaliaikaisuudelle, että niiden mielekkyys on olennaisesti kadonnut: aitoa kertakäyttökirjallisuutta, joka perustuu tapahtumiselle. Tarinoiden ilmestymisestä on myös ehtinyt kulua neljä vuotta. Ovatko ideat jo käyneet vanhanaikaisiksi? Tarinoiden syntyajankohta on ainakin jättänyt jälkensä.

Google Maps -tarina

Mielenkiintoisimpana ja ylivoimaisesti viihdyttävimpänä pidän tarinoista ensimmäistä, Charles Cummingin The 21 Stepsiä. Sen lähtökohtana on John Buchanin kirja 39 Steps (josta Alfred Hitchcock on ohjannut tunnetun elokuvansa). Cumming on brittiläinen vakoilukirjailija. The 21 Stepsin hän on kirjoittanut kevein ottein, kliseillä ja stereotypioilla leikitellen. Uskottavuus on siitä kaukana, mutta sitäkin hauskempaa on seurata päähenkilön liikkeitä kartalta. Tarinan eräänlaisena käyttöliittymänä toimii Google Maps. Luettava teksti ilmestyy näytölle kuplina. Tätä tarinaa voin suositella.

Tarina joka ei elä ilmestymishetkeään kauemmin

Toby Littin Slicessä tarina kerrotaan kahden blogin ja kahden Twitter-tilin kautta, kuuluupa kuvioon Flickr-kuvatilikin. Lukija saattoi lähettää tarinan henkilöille jopa sähköpostia. Tarina ilmestyi neljän päivän aikana ja käsitti juuri neljä päivää tarinan henkilöiden elämässä. Reaaliaikaisena se on ehkä toiminutkin, mutta viestien selaaminen jälkeenpäin ei tunnu mielekkäältä. Tarina perustuu M. R. Jamesin kauhuklassikkoon.

Satu taipuu helposti interaktiivisuuteen

Kolmannessa tarinassa, Kevin Brooksin Fairy Talesissa lukija saa tehdä valintoja. Vaikka valinnat ovat merkityksellisiä, tarinan päärunko pysyy aina samana. Tarinan lähtökohtana on ollut Hans Christian Andersenin kirjoittamat klassikkosadut. Sadut tuntuvat taipuvan jotenkin luonnostaan interaktiiviseksi fiktioksi, ja Fairy Tales on siitä näppärä pieni esimerkki.

Onneton parisuhteen yritys kahdesta näkökulmasta

Neljäs tarina, Nicci French -nimellä kirjoittavan kaksikon Your Place and Mine perustuu reaaliaikaisuudelle siten, että se kirjoitettiin (tai ainakin se ilmestyi) viiden päivän aikana tunnin kestävissä sessioissa. Tarina kerrotaan yhden miehen ja yhden naisen näkökulmasta, vuorotellen ja rinnakkain. Tarinan pohjana olevana klassikkona on Emile Zolan Thérèse Raquin, joka oli aikanaan skandaali kuvatessaan niin avoimesti aviorikosta, intohimoa ja ihmismielen synkkiä syövereitä. Your Place and Minen tematiikka on siihen verrattuna latistunutta. Se koskee vain jotain nykypäivänä kovin yleistä: irtosuhteita. Tämän tarinan lukeminen oli kuitenkin suhteellisen miellyttävä kokemus. Näkökulmien rinnastus toimii, ja vaikka reaaliaikaisuus on menetetty, voin suositella sitä.

2000-luvun kovat ajat graafisesti

Tarinakuusikon viides, Charles Dickensin klassikosta idean saanut Hard Times pysyy asialinjalla. Se tekee tilastollista läpileikkausta nykymaailmasta (vuoden 2008 perspektiivistä). Olennaisessa osassa on graafinen sommittelu, mutta mitään erityisen digitaalista toteutuksessa ei ole, vaan se on vähän kuin PDF:ää selaisi.

Hypertekstisokkelo, josta ei ole ulospääsyä

Kuudes tarina perustuu Tuhannen ja yhden yön tarinoihin. Mohsin Hamidin The (Former) General on graafisesti esitetty hyperteksti. Tekstikatkelmat on sijoitettu palatsin pohjapiirrokseen ja lukija voi valita järjestyksen, jossa hän ne lukee. Uloskäyntiä tekstiverkostosta ei ole, vaan rakenne on suljettu. Umpikujien lisäksi on kehiä, joita voi kiertää kumpaankin suuntaan. Kokonaisuus muodostaa kuvan tietystä hetkestä vallasta syöstyn kenraalin elämässä. Asetelma on lupaava, mutta kuva jää kapeissa puitteissa valitettavan pinnalliseksi. Jos kokonaisuus olisi laajempi, voisi The (Former) Generalissa olla aineksia syvälliseenkin hypertekstiin.

Aika on jättänyt – ei muodon, vaan kirjailijatko?

Minulle jäi tunne, etteivät kirjailijat ole ottaneet tehtävää kovin vakavasti. Ehkäpä he ovat tyytyväisiä perinteiseen lineaariseen esitystapaan ja hallitessaan sen hyvin eivät edes halua käyttää jotain muuta. Penguin kustantajana voi olla paljon kiinnostuneempi uusista muodoista ja tuntea niiden löytämisen välttämättömyyden. Kirjallisuuden tulevaisuus on kuitenkin kiinni kirjailijoista.