Muistiinpanoja kirjallisilta löytöretkiltä. Tuulen vietävänä, mutta päättäväisesti matkalla tuntemattomille maille. Teosesittelyjä ja ajatuksia interaktiivisesta kirjallisuudesta.

Haetko interaktiivista luettavaa? Selaa linkkipankin valikoimaa
    Tilaa lokiotsikot RSS-syötteenä, sähköpostiisi tai Twitteriin

Minisarja indiepeleistä alkaa

Valveunen ensimmäisen luvun kuoriutumista odotellessa ajattelin aloittaa lokikirjassa pienen sarjan tietokonepeleistä. Epäilen, että monet kirjallisuuden ystävät eivät ole pelien ystäviä ja saattavat karsastaa, jopa ylenkatsoa niitä. Itse näen kuitenkin peleissä viittauksen kirjallisuuden tulevaisuuteen ja elementtejä, jotka "kirjallisuudellisesti" sovellettuna rikastaisivat sitä suuresti.

Olen pelien ystävä, tietynlaisten pelien. Yleensä ne löytyvät ns. independent/indie-pelintekijöiltä, mikä tulkintani mukaan tarkoittaa pienempiä toimijoita, joilla ei ole kytköksiä isoihin pelitaloihin. Yleensä se myös tarkoittaa pienempiä budjetteja ja vähemmän tekijöitä, ja kaiken tämän pienuuden seurauksena myös vähemmän näkyvyyttä ja myyntiä.

Parhaimmillaan indiepelit ovat korkeatasoisia ja oivaltavia, vilpittömiä ja viehättäviä. Niiden takana on sekä sydäntä että taitoa, usein myös retrohenkeä ja ajattelua, että yksinkertaisuus on kauniimpaa. Jos peli on taiteellinen, se on hyvin todennäköisesti indiepeli. Peleissä minua vetää puoleensa tunnelman ohella tarina. Tarinallisia pelejä voi mielestäni sanoa kirjallisuudeksi tietyin varauksin. Monissa tarinallisissa peleissä teksti näyttelee keskeistä osaa.

Nykyään pelejä kuitenkin määrittää ennen kaikkea kuvallisuus ja suora toiminta eli juuri se, mikä erottaa ne kirjallisuudesta. Historia tuntee kuitenkin sellaisen sekasikiön kuin tekstiseikkailupeli. Niiden kulta-aika oli 1980-luvulla, mutta niitä tehdään kyllä yhä tänäkin päivänä, joskin vain erittäin harvoja kaupallisesti. No, itse asiassa en ole tekstiseikkailupelien ystävä, mutta tekstiseikkailupelien jalanjäljillä kulkevat tai niitä muistuttavat hypertekstifiktiot ovat katsastamisen arvoinen asia.

Totta puhuakseni en pidä hypertekstifiktioistakaan. Mielestäni niissä on aina jotain perustavanlaatuisesti pielessä. Kirjallisesti ne eivät myöskään yleensä ole kovin korkeaa tasoa. Tämä ei kuitenkaan estä minua näkemästä niissä ideaa "aitoa digitaalista kirjallisuutta" ajatellen. Mitä tarvitaan, niin kirjailijoita, aitoja sellaisia, jotka ottaisivat pelillisiä elementtejä käyttöönsä. Minusta tuntuu, ettei sellaisia kirjailijoita ole vielä kasvanut nuoressa polvessakaan, tai sitten he ovat pysyneet maan alla.

Haluaisin mielelläni olla yksi heistä, mutta minunkin kirjalliset juureni ovat perinteisessä kirjallisuudessa. Toiset juuret minulla on tietokonepeleissä. Ravitsen itseäni vuoron perään toisella, sitten toisella. Miten tuoda kirjallisuuteen pelien vetovoima: vuorovaikutus pelaajan ja pelimaailman välillä ja voimakas tunnelma? Vaatiiko se välttämättä panostusta grafiikkaan ja ääneen? Voiko vuorovaikutus toimia pelkän tekstin varassa?

Lokikirjassa on siis luvassa satunnaisesti ilmestyvä minisarja peleistä, peleistä, joista aidosti pidän. Jossain vaiheessa joudun aloittamaan minisarjan myös hypertekstifiktioista, joista en pidä mutta joissa näen jotain mielenkiintoista ja mahdollisesti sovellettavaa.

blog comments powered by Disqus