Haetko interaktiivista luettavaa? Selaa linkkipankin valikoimaa
IFComp 2017 -satoa: Eat Me
Chandler Grooverin ylitsepursuavassa parseriteoksessa Eat Me syödään paljon ja mitä hyvänsä. Syömistä voisi jopa sanoa pääasialliseksi lukutavaksi. Grooverin viimevuotinen kilpailuteos Mirror and Queen oli suosikkini, mutta ihan siihen ei tämänvuotinen kilpailuteos yllä. Eat Me on oleellisesti tehtäväkeskeinen ja siinä mielessä pelillinen. En sanoisi sitä vaikeaksi, mutta jokseenkin absurdi logiikka toi haastetta. Teoksen maailma on kuitenkin rajattu hyvin ja pelkällä ennakkoluulottomalla tutkimisella ja syömisellä pääsee pitkälle.
IFComp 2017 -satoa: Run of the place ja The Cube in the Cavern
Jos viimeksi valittelinkin IFCompin hyvää tarkoittavaa "random personal shufflea", listan kolmannen ja neljännen teoksen osalta ajauduin suorastaan törmäyskurssille: kummankin tuomitsin lukukelvottomaksi. Mutta ymmärtäkäämme näitäkin! Molemmat ovat parseriteoksia, mutta toinen vain näennäisesti. Run of the placessa lukija joutuu mielivaltaisen poliittisluontoisen vuodatuksen uhriksi, The Cube in the Cavernissa hänen päänsä laitetaan pyörälle kolmiulotteisella pinnalla. Sinänsä on epäreilua niputtaa nämä kaksi teosta, mutta teen sen käytännön syistä.
IFComp 2016 -satoa: Cactus Blue Motel
Astrid Dalmadyn Cactus Blue Motel on valintoihin ja suunnistamiseen perustuva Twine-teos. Lukija ohjaa päähenkilö Mariaa, joka on lähtenyt loma-, tai pikemminkin irtiottomatkalle Kaliforniaan kahden ystävänsä kanssa. Tarina alkaa siitä, kun he autiomaan halki ajaessaan päätyvät väsyneinä nuhjuiseen motelliin, joka osoittautuukin varsin erikoiseksi. Yöllä motelli muuttaa muotoaan ja huoneiden ovien takaa paljastuu asukkaita, jotka eivät edes muista, milloin he ovat sinne tulleet.
Vuorovaikutuksen tavat interaktiivisessa kirjallisuudessa
Linkkipankissa olen luokitellut teokset tavanomaisten kielen ja lajin lisäksi vuorovaikutuksen tavan ja kehitysalustan mukaan – nehän ovat interaktiivisen kirjallisuuden kannalta yhtä oleellisia. Luullakseni termit ja nimet selittävät itse itsensä ihan hyvin, mutta toisaalta ne voivat herättää kysymyksiä. Mitä tarkoitetaan esimerkiksi hypertekstillä omana itsenäisenä vuorovaikutuksen tapanaan tai miksi syväkirja on luokiteltu kehitysalustaksi, vaikka se ei ole kirjoittamiseen tarkoitettu ohjelma tai sidottu johonkin tiettyyn muotoon?
Lukemista aistien varassa ja etsien aukkoja juonesta
Matt Sheridan Smithin You Can’t See Any Such Thing on taiteellinen tekstiseikkailu, jos sitä edes voi sanoa tekstiseikkailuksi. Pikemminkin se vain perustuu navigoinnille tekstitilassa. Joka tapauksessa siinä on tekstiparseri, johon kirjoittamalla lukija löytää uutta sisältöä. Kiinnostavaksi ja samalla kaunokirjalliseksi sen tekee suuntaus henkilöiden sisimpään sekä faktan ja fiktion suhde. Vaikka teoksen rakentumisen tapa muistuttaa assosiatiivista hypertekstiä, tekstiparseri tarjoaa lukijalle omaehtoisemman tavan lähestyä teosta.
Höpöhöpö-hautausmaalla
Hautausmaalla kuljeskelu ja hautakivikirjoitusten tutkiskelu voi kiehtoa tai rauhoittaa monen mieltä. Nyt sitä voi harrastaa myös virtuaalisesti. Welcome To Boon Hillissä kuljeskellaan yli kahden tuhannen hautamuistomerkin joukossa. Erona tosielämään on se, että ns. kuolleet ovat keksaistuja, enkä usko, että monenkaan kiven takana on mitään pidemmälle menevää tarinaa. Tämä hautausmaa on täynnä nonsensea!
Matopelin merkeissä
Sub-Q on uusi englanninkielistä interaktiivista fiktiota julkaiseva verkkolehti. Joka tiistai on määrä ilmestyä uusi teos, joka on vapaasti kaikkien luettavissa. Hanke vaikuttaa erittäin lupaavalta. Toivottavasti se saa riittävästi tukea ja julkaistujen teosten taso pysyy korkeana. Sub-Q:n ensimmäinen julkaistu teos, Snake Game on tähän asti perinteisessä muodossa julkaisseen Vajra Chandrasekeran ensimmäinen interaktiivinen kokeilu. Sen kerronta istuu tukevasti perinteisen kirjallisuuden harteilla, mutta Chandrasekera on avannut muotoa ja tarinan kerrosteisuutta.
