Muistiinpanoja kirjallisilta löytöretkiltä. Tuulen vietävänä, mutta päättäväisesti matkalla tuntemattomille maille. Teosesittelyjä ja ajatuksia interaktiivisesta kirjallisuudesta.

Haetko interaktiivista luettavaa? Selaa linkkipankin valikoimaa
    Tilaa lokiotsikot RSS-syötteenä, sähköpostiisi tai Twitteriin

IFComp 2017 -satoa: Eat Me

Chandler Grooverin ylitsepursuavassa parseriteoksessa Eat Me syödään paljon ja mitä hyvänsä. Syömistä voisi jopa sanoa pääasialliseksi lukutavaksi. Grooverin viimevuotinen kilpailuteos Mirror and Queen oli suosikkini, mutta ihan siihen ei tämänvuotinen kilpailuteos yllä. Eat Me on oleellisesti tehtäväkeskeinen ja siinä mielessä pelillinen. En sanoisi sitä vaikeaksi, mutta jokseenkin absurdi logiikka toi haastetta. Teoksen maailma on kuitenkin rajattu hyvin ja pelkällä ennakkoluulottomalla tutkimisella ja syömisellä pääsee pitkälle.

Lue koko merkintä

IFComp 2017 -satoa: Run of the place ja The Cube in the Cavern

Jos viimeksi valittelinkin IFCompin hyvää tarkoittavaa "random personal shufflea", listan kolmannen ja neljännen teoksen osalta ajauduin suorastaan törmäyskurssille: kummankin tuomitsin lukukelvottomaksi. Mutta ymmärtäkäämme näitäkin! Molemmat ovat parseriteoksia, mutta toinen vain näennäisesti. Run of the placessa lukija joutuu mielivaltaisen poliittisluontoisen vuodatuksen uhriksi, The Cube in the Cavernissa hänen päänsä laitetaan pyörälle kolmiulotteisella pinnalla. Sinänsä on epäreilua niputtaa nämä kaksi teosta, mutta teen sen käytännön syistä.

Lue koko merkintä

IFComp 2017 -satoa: The Wand

IFComp-sivuston "random personal shuffle" arpoi minulle toiseksi luettavaksi teokseksi Arthur DiBiancan The Wand. Teoksen kuvauksen perusteella en olisi valinnut sitä omaehtoisesti. Arvottu lukulista näyttää alkupäältään ylipäänsäkin sellaiselta, että tuskin mitään niistä olisin valinnut omaehtoisesti, mutta ken leikkiin ryhtyy... Eipä silti, ei The Wandissa mitään vikaa ole, se vain kuuluu pikemminkin luokkaan pulmapelit kuin kirjallisuus. Aiempina vuosina, kuten viime vuonna, pelilliset teokset ovat menestyneet IFCompissa hyvin. The Wand edustaa käytännöllistä ja pelkistettyä estetiikkaa ja tekstiparserin käyttöä. Siinä nokkela lukija vapautuu velholinnasta monipuolista taikasauvaa apuna käyttäen.

Lue koko merkintä

IFComp 2016 -satoa: Detectiveland

Komean kliseinen, 1920–40-luvulle viittaava kollaasimainen kansikuva kiinnitti huomioni. Tekstiesittely lupaa niin ikään tuttuun dekkarikuvastoon nojaavaa seikkailua Yhdysvaltojen kieltolain aikaan. Linkin takaa paljastuu tekstiseikkailu Detectiveland, jossa tekstiparseri on korvattu linkkinapeilla. Robin Johnson on luonut oman tekstiseikkailumoottorin, joka sopii erityisesti kosketusnäytöille.

Lue koko merkintä

Hakkeria tarvitaan: etäohjausta tekstiparserin kautta

Code 7 on "uuden sukupolven tekstiseikkailuksi" tituleerattu varsin mielenkiintoinen tuotanto. Tällä hetkellä sille haetaan joukkorahoitusta Kickstarterin kautta. Saatavilla on johdantona ja demona toimiva Epidosodi 0, josta saa hyvän käsityksen teoksen luonteesta. Käyttöliittymä on hienoinen sillisalaatti, mutta jännittävä sinänsä. Ääninäyttely on keskeisessä osassa.

Lue koko merkintä

Matkalla autiomaahan, ja autiomaa tulee sisään

2000 ilmestynyt Shade on kohonnut interaktiivisen fiktion nykykaanoniin hyvällä syyllä. Pikkuhiljaa yhä kauhistuttavammaksi käyvä asetelma tuo lukijan iholle kylmät väreet tavalla, jolla vain paras tekstiseikkailu sen voi tehdä. Kuten kirjallisuudessa teoksen todellisuus rakentuu tekstuaalisesti, mutta kuten peleissä lukija on sen sisällä konkreettisesti.

Lue koko merkintä

Vuorovaikutuksen tavat interaktiivisessa kirjallisuudessa

Linkkipankissa olen luokitellut teokset tavanomaisten kielen ja lajin lisäksi vuorovaikutuksen tavan ja kehitysalustan mukaan – nehän ovat interaktiivisen kirjallisuuden kannalta yhtä oleellisia. Luullakseni termit ja nimet selittävät itse itsensä ihan hyvin, mutta toisaalta ne voivat herättää kysymyksiä. Mitä tarkoitetaan esimerkiksi hypertekstillä omana itsenäisenä vuorovaikutuksen tapanaan tai miksi syväkirja on luokiteltu kehitysalustaksi, vaikka se ei ole kirjoittamiseen tarkoitettu ohjelma tai sidottu johonkin tiettyyn muotoon?

Lue koko merkintä

Kun taiteilija on poissa, puhuvatko maalaukset hänen puolestaan?

XYZZY-ehdokkuuksia kerronta- ja henkilökategorioissa vuonna 1999 kerännyt Ian Finleyn Exhibition on epäpelillinen ja tuskin juonellinen tekstiseikkailu. Jatkan sillä viimekertaista teemaa tekstiparserin tarjoamasta omaehtoisesta lukutavasta. Aivan kuten You Can’t See Any Such Thingissä, henkilöitä on neljä, mutta Exhibitionissa he liittyvät läheisesti toisiinsa ja kokonaisuus on selkeästi rajattu. Teos tapahtuu kokonaan taidegallerian sisällä, jossa kukin henkilö voi tarkastella samoja maalauksia.

Lue koko merkintä

Yksityisetsivän salaisena aseena metaforat

PataNoir on mielenkiintoinen tekstiseikkailukokeilu. Sen kantavassa ideassa on syvällistä ja kaunokirjallista potentiaalia, mutta tässä sitä sovelletaan kuluneeseen genrekuvastoon huumorimielessä. Konkreettisten esineiden keräämisen ja käyttämisen sijasta PataNoirissa kerätään kuvainnollisia esineitä. Ne voi tunnistaa ympäristöstä vertauskuvina. Kuvainnollisten esineiden avulla manipuloidaan ympäristöä ja ihmisiä – ei psykologisesti eikä konkreettisesti, vaan absurdisti.

Lue koko merkintä

Moquette ja interaktiivisen fiktion monet mahdollisuudet

Moquette on tekstiseikkailun, hypertekstin ja valitse-oma-seikkailusi-muodon synteesi. Se kuitenkin nimenomaan rikkoo oletuksia näiden perusolemuksesta. Siinä käytetään myös tekstiefektejä, mikä vivahtaa visual noveleihin. Tämän epäsovinnaisen hybridin on tehnyt sama mies, joka on luonut kirjoittamiseen käytetyn Quest-ohjelman, mikä tekee Moquettesta sitäkin kiinnostavamman.

Lue koko merkintä

Näytä lisää merkintöjä